elisa reissailee

28  10 2008

Aika rientää

 Eilen tais tulla kuukausi täyteen täällä. Yllättäen tuo aika on vierähtänyt huomaamatta. Pää on enemmän kuin täynnä uusia asioita. Mun ennakkotiedot tästä paikasta oli, että saari on pituussuunnassa 60 km ja leveyssuunnassaa 20 km. Ja saarella on ikea. Ainakaan toistaiseksi nuo lukemat eivät ole alkaneet ahdistaa mieltä, kun vielä on paikkoja näkemättä. Hiukan siis alkuun epäilytti että miten täällä mahtaakaan viihtyä. Yllätyksenä iski saaren karuus. Takapihalla kasvaa kyllä viherkasveja, koska puutarhari niitä käy ahkerasti kastelemassa. Alku on ollut kiireen täyttämää, ei oo tarvinnut miettiä että mitä tekisi kun on vain syönyt ja nukkunut töiden lisäksi. Nyt siis on hiukkasen helpotttanut ja mielessä olisi vaikka mitä kerrottavaa.

Pari viikkoa sitten pyhitin vapaapäivän sille, että kävin paikallisella hevostallilla ratsastamassa. Paikka osoittautui todella ihanaksi. Hevosia on kaikkiaan kolmisenkymmentä ja joukkoon mahtuu niin lämminverisiä kuin kylmäverisiäkin hevosia sekä pienen pieniä poneja. Olin sopinut edellisenä päivänä meneeväni tutustumaan paikkaan ja aamulla sitten ajelin muutamia kierroksia eri liikenneympyröissä kun en ollutkaan ihan varma, että miten reitti tallille meni. Muutaman minuutin myöhässä saavuin oikeaan osoitteeseen. (Tallia ei sinänsä ole vaikea löytää, kun pääsee oikealle tielle, sillä ympärillä on vain valtavat laavakivimaisemat). Paikka näytti aukiolta, missään ei näkynyt ihmisiä ei hevosia. Paikallisilla nuo aikataulut eivät aina ole niin justiinsa, joten päätin istahtaa alas ja katsoa josko joku ilmestyisi paikalle. Ihan älyttömän kauaa mun ei siinä tarvinnut istuskella, kun nurkan takaa lompsi hevonen. Se pysähtyi katsomaan mua ja mä tuijotin sitä ja hetken tuumittuaan jatkoi lompsimistaan kohti pientä kuivettunutta ruohoplänttiä syömään. Hetken kuluttua tulikin sitten saksalainen tyttö neljää hevosta taluttaen ja selitti Whisky-herran kulkevan aina vapaana. Poikkeuksena ovat vapaapäivät jolloin Whisky joudutaan laittamaan aitaukseen, jotta se ei tulisi alas vuorilta, missä ”työvuorossa” olevat hevoset majailevat ratsastusten välillä. Hienointa tuossa paikassa on se, että hevoset saavat olla vapaana vuorilla vapaapäivinään (tietysti sen lisäksi että ne ovat kaikin puolin hyvin hoidettuja).

 Etukäteen mietin mahdanko tullla toimeen noiden kuumaveristen hevosten kanssa, kun Leevinhän kanssa oli enemmänkin ongelma miten saada se liikkeelle kuin miten saada se pysähtymään. :D Ehdottivat ensin kilpahevosta mun alle, koska hiukan epäröin, niin sain oikein mukavan nuoren hevosen, Vanillan. Olin täysin otettu kun hevonen käveli muutaman minuutin kuluttua koottuna kaula kaarella. Leeviä en varmaan saanut koskaan koottua yhtä hyvin (lukuisista yrityksistä huolimatta). Vanilla innostui meidän pienistä ravi- ja laukkapyrähdyksistä niin, että olisi halunnut jatkaa joko ravia tai laukkaa jatkuvasti. Ensimmäistä kertaa eläissäni olin hevosen selässä, joka ravaa ja laukkaa lähes paikallaan pysyen. Mä kun määräsin vauhdin.. :) Innolla odotan, koska pääsen seuraavan kerran taas satulaan!

 

Pari kertaa ollaan käyty keikkumassa Atlantin aalloilla. Molemmilla kertaa alla oli katamaraani ja keikkuminen sen tasoista, että seisominen kannnella oli erittäin haasteellista. Toinen noista kerroista oli puhtaasti huviajelu mukavaan lahden poukamaan, missä sai uida, snorklailla ja hurjastella vesijetillä. Henkilökunta ilmoitti katamaraanin ankkuroitua paikalleen, että ensimmäinen vedessä saa skumppapullon. Etuosan keskellä oli liukumäki mereen, joten nopeaan siirtymiseen ei paljoa vaadittu. Aurinkolasit unohtu päähän, mutta voitto tuli kotiin!

Toisella kertaa käytiin naapurisaari Fuerteventuralla katsastamassa dyynit (ihan kivat oli) ja palelemassa aurinkotuoleilla, kun pilvet olivat valloittaneet suurimman osan taivastilasta. Tulipa nähtyä ensimmäiset lentokalat. Aluks luulin niitä linnuiks, jotka lentää lähellä meren pintaa. Pidemmän aikaa asiaa tarkkailtua totesin, et nuo ei voi olla lintuja, kun ne tulevat vedestä ja sinne palaavat myös lentonsa jälkeen. Hämäävä oli kun ne saattoivat lentää niin pitkään, ettei välttämättä nähnyt niiden syöksymistä takaisin pinnan alle.

 

 

Tälläisiä näkymiä naapurisaari Fuerteventuralta.


3 Responses to “Aika rientää”

  1. Joo, ollaan aina oltu ilmaisten ruokien ja juomien perään. Ymmärrän. Sukuvika.
    Ja dyynikuva on loistava, kiva muisto alkuajoista! Näytät sinä noin kolmikymppiseltä matkaoppaalta…

  2. Jokos olet lähettänyt Phyllikselle kortin uusista maisemistasi? Kait sentään vaihdoitte osoitteita?

  3. niin hurmaava persoona kun hän olikin, niin yhteystiedot jäi vaihtamatta. Jaoin kuitenkin hänen kanssaan viimeiset hetket Miamin maaperällä, kun otimme yhteisen taksin kentälle..

Leave a Reply

« »