elisa reissailee

07 2008

Óscar Romero

Tänään käytiin yliopistolla nimeltään UCA (university of centroamerica), joka siis on täällä pääkaupungissa San Salvadorissa.

Kampuksella on museo, jossa on näytillä sisällissodan (1980-1992) uhrien kuvia ym. tietoa tapahtumista. Yksi merkittävimmistä uhreista oli Óscar Romero ( 15.8.1917 – 24.3.1980).(kursivoidut tekstit on wikipediasta, mut pitänevät yhtä sen kanssa mitä David mulle selitti, eli jos historia ei kiinnosta, niin voi skipata kursivoidut jutut) Hän oli merkittävä katolinen pappi ja arkkipiispa 1960- ja 70-luvuilla El Salvadorissa. Nähtyään lukemattomia ihmisoikeuksien rikkomuksia, hän alkoi puhua köyhien sekä El Salvadorin pitkän ja verisen sisällissodan uhrien puolesta. Tämä aiheutti paljon konflikteja sekä El Salvadorin hallituksen että katolisen kirkon kanssa.

Romero valittiin El Salvadorin arkkipiispaksi tunnetun konservatiivisuutensa takia. Hänen suhtautumisensa muuttui kuitenkin, kun kuolemanpartio murhasi hänen hyvän ystävänsä syksyllä 1977. Romero yritti turhaan saada hallituksen tuomitsemaan teon ja pyrkimään syyllisten saattamiseen oikeuden eteen. Hyökkäykset kirkkoa kohtaan lisääntyivät, seuraavien vuosien aikana useita muitakin pappeja murhattiin.

Museossa on taulu Romerosta, joka on sisällissodan hyökkäysten aikana poltettu liekinheittimellä (tai jollain vastaavalla). Huomaa reunoissa sulanut lasi. Aikas hyvin onnistuneet entisöimään.

Romero alkoi puhua Yhdysvaltojen El Salvadorin hallitukselle antamaa sotilaallista tukea vastaan ja kehotti sotilaita olemaan tottelematta määräyksiä, jotka rikkovat ihmisoikeuksia vastaan. Maaliskuussa 1980 Romero ammuttiin kuoliaaksi kesken messun pienessä kappelissa lähellä katedraaliaan. Uskotaan, että salamurhaajat olivat salvadorilaisten kuolemanpartioiden jäseniä, mukaan lukien kaksi School of the Americasista (SOA) valmistunutta sotilasta. Murhaa ei koskaan selvitetty.

Jo ennen “kääntymistään” Romero piti kirkon antamaa peruskoulutusta erittäin tärkeänä. Hän ei voinut hyväksyä jesuiittaopettajiin kohdistuneita väkivallantekoja eikä koulujen sulkemisia niiden väitetyn marxilaisen luonteen vuoksi. Vuonna 1998 Englannin kirkko paljasti Romeron patsaan Westminster Abbeyssa, Lontoossa. Se on osa 1900-luvun marttyyreistä kertovaa teosta.

Museon yhteydessä oli luokkahuone, josta tämä kuva.

“Totuus, oikeudenmukaisuus ja vapaus”

Alla kuva museon takapihalla olevasta puutarhasta, jonne on haudattu sisällissodan uhreja; pappeja, nunnia ja lähetystyöntekijöitä.

Museon vieressä on kappeli. Alttari on rakennettu perinteisistä käsitöistä, paikalliseen tyyliin.

Kappelin ulkoseinä ja vapaa suomennos tekstistä. “Näiden ihmisten kanssa ei ole vaikeaa olla hyvä pappi.”

Yksi merkittävimpiä sisällissodan tapahtumia oli arkkipiispa Óscar Romeron murha kirkossaan 1980. Romeron hautajaisista tuli mielenosoittajien ja turvallisuusjoukkojen yhteenotto. Kun neljä yhdysvaltalaista nunnaa ja kaksi AIFLD:n avustustyöntekijä ammuttiin 1980, presidentti Jimmy Carter lopetti Yhdysvaltain sotilas- ja talousavun maan hallitukselle (ainakin siis väliaikaisesti). Romeron hautajaiset oli siis kait viimeinen tikki pitkään kyteneelle vallankumoukselle. Hautajaiset päättyi sekasortoon; pommeja ja ammuskelua. Sisällissota päättyi ratkaisemattomana vuonna 1992.

Ja loppukevennykseksi tollainen pirtelön tapainen juotava; maitoa, ananasta ja kookosta. Hyvää oli, ja paikalliseen tapaan pussista juotuna. (Vettäkin myydään pullojen lisäksi pusseissa)


07 2008

Koti

Davidin koti on tämän käytävän perällä, toiseksi viimeinen asunto. Tän viikon sateen perusteella ymmärrän, miks näiden asuntojen välissä on aikas syvät “ojat”.

Tässä perheen urhea vahtikoira Popy. Okei kaveri ottaa kuvassa aikas rennosti, mut oikeesti on todellinen vahtikoira.
Aluks ärhenteli mullekin, mut on ottanut perheen jäseneksi ja tulee innolla vastaan aina kun tulen ovesta sisään.

Ja tässä on asuinalueen yhteinen “takapiha”, aikovat kuulemma rempata sitä. Tällä hetkellä se on aikas karu. Alue on siis aidattu ympäriinsä ja sisään pääsee yhdestä portista ja portilla on vartija 24h. Asuntoja on yhteensä 84, eli monta pientä asuntoa rikirinnan. Asunnot on kaksikerroksisia ja naapureita on kolmen seinän takana. Tiivistä siis on, ja huoneet yms, ovat pieniä.

Ja tässä on kuva “koko perheestä”. Vasemmalta lukien Santiago (nuorempi veli), Kristy (Manuelin vaimo), Manuel (vanhempi veli), David, Margarita (äiti). Davidin sylissä on Manuelin ja Kristyn lapsi, Deanna(Diana).

Margarita tekee todella hyvää ruokaa, eli aikas ihme on jos keväällä kadonneet kilot ei tuu tuplaten takas täällä ollessa. :D Mut samalla tulee syötyä ihan älyttömän paljon kaikennäköisiä vihanneksia ja hedelmiä, joita en ole edes nähnyt koskaan suomessa. Ja joka päivä on jotain tuorepuristettua mehua, granaattiomenamehu on tähän mennessä ollut parasta, vaik appelsiini-garambolamehu oli myös aikas älyttömän hyvää. Voi siis miettiä, et hyvä jos joskus ostin edes kurkkua ja tomaattia ja banaaneita kaupasta, niin täällä tulee syötyä päivittäin vaik mitä. Ainakin siis jos syö “kotona”. Alla kuva ostoksista, kun käytiin sellatteella torilla, missä myytiin kaikkea mahdollista. Oikeassa alalaidassa on pussissa papuja, joita on aina ruuan kanssa, milloin missäkin muodossa. Eniten ehkä tykkään, kun pavut ovat riisin joukossa (casamiento), mutta ihan ookoo ne ovat myös sellatteena muusina (mikä on kyllä todella epäilyttävän näköistä), tai vaan keitettynä. Näillä on myöskin kahta erilaista banaania, normaalia banaania ja banaania, jota keitetään tai paistetaan (platano). Pitäs varmaan yrittää maistaa raakana sitä platanoa, kun en tiiä oikein mikä ero noilla kahdella banaanilla on, paitsi koko. Platano on tuplasti suurempi. Ne on ainakin väittäneet et ne on aivan kaksi eri asiaa, mut en sit tiedä. Kait se on vähän sama asia ku rosamunda ja timo????

Ja supermarketis oli tollanen hauska rullatuoli/ostoskärry yhdistelmä. Enpä oo suomessa nähnyt moista yhdistelmää. Suomessa voi laittaa lapsensa istumaan ostoskärryihin, mutta täällä voi ottaa kauppaan myös mummonsa tai vaarinsa ja “laittaa kärryihin”.


07 2008

Sataa, sataa, ropisee

Täällä ilmeisestikin on sadekausi meneillään. Ihan kauheasti nuo sateet ei oo päässeet haittaamaan, koska pääosin ne on ollu iltaisin ja öisin. Tän viikon ajan olin aamupäivisin espanjan tunneilla, hurjat 20 tuntia yhteensä. Mut nyt osaan sanoa jotain muutakin kuin numerot, Cuento cuesta (paljonko maksaa) ja mas grande (suurempi koko), noi oli ensimmäiset asiat mitkä tuli opeteltua. Testasin shoppailua ilman minkäänlaista espanjan kielen tuntemusta ja se oli aikas vaikeaa. Muuten ihan ok, mut esimerkiksi kengistä on näytillä vain yksi koko, joten jos oikeesti haluaa koittaa jalkaansa, pitää pyytää myyjältä isompaa kokoa.

Torstaina tein huippusuorituksen espanjan kielellä asioimisessa; kävin syömässä Subwayssa ja sain juuri sitä mitä halusin. No okei, suomessa olisin pyytänyt siihen vielä pari lisäkastiketta, mut ehkä sit ens kerralla täälläkin. Ja muissakin paikoissa ymmärrän jo jotain ruokalistasta, ku alkuaikana ruoka tuli valittua silmät kiinni ja mihin sormi osoittaa tekniikalla. Enkä oo ees joutunut syömään mitään karmaisevaa. Tosin ei niistä kaikista, mitä lautasella on ollut, aina ees tiedä mitä ne on/mistä ne on tehty. Mut siis ruoka on ollut hyvää, jopa herkullista lähes aina.

Torstaina meinasin joutua ongelmiin kotiin pääsemisen kanssa. Paikka, missä olin espanjan tunneilla, ei ollut kovin kaukana, mutta perille pääsemiseksi piti matkustaa kahdella eri bussilla ja ruuhkaisilla kaduilla matkaan meni vajaa tunti. Torstaina menin epsanjan tuntien jälkeen syömään kahden saksalaisen tytön kanssa metrocentroon, yhdelle isoimmista ostareista. Kun piti lähtee bussille, vettä tuli taivaan täydeltä. Bussipysäkki ei ollut aivan vieressä, joten olisin kastunut aivan täysin jo matkalla sinne ja toisekseen mun olis pitänyt vielä myöhemmin vaihtaa bussia ja kastua taas. Taksi ei olisi maksanut paljoa, mut kun en oo jaksanut opetella ulkoa osoitetta, missä asun, niin on hiukan vaikea ottaa taksia. Eikä mulla ollut osoitetta mukana paperillakaan. Kävin muutamasta kaupasta katsomassa, jos olisin löytänyt sateenvarjon, mut sitäkään en löytänyt. Olis varmaan löytynyt, jos olis jaksanut kierrellä enemmän. Metrocentrossa kauppoja on kuitenkin niin paljon, et vasta neljännellä kerralla siellä käytyäni en löytänyt enää koko ajan uusia kauppoja. No loppujen lopuks sade lakkas niin, et pääsin kastumatta kotiin busseilla. Illalla vettä tuli sitten ehkä noin kolme kertaa kovempaa, vaik päivälläkin siis satoi jo kaatamalla. Taivas välkkyi jatkuvasti, kun ukkosti. Olin aikas onnellinen, et siinä kohtaa olin neljän seinän sisällä. Seuraavana päivänä uutisissa oli, et kadut oli tulvineet niin, et vesi oli vienyt mukanaan linja-auton ja samaan aikaan näytettiin, kun vesi oli tulvinut joihinkin taloihin sisälle. Tässä linkki uutisvideoon siitä bussista, jonka vesi vei mukanaan. Yksi matkustajista pelastui hyppäämällä bussin katolta talon katolle.

http://www.elsalvador.com/mwedh/media/default.asp?id=1989#


07 2008

Sinivalkoisissa

Viikko sitten sunnuntaina käytiin katsomassa stadionilla jalkapallopeli El Salvador vastaan Panama. Etukäteen mietin et kokemus tulee olemaan yhtä ainutlaatuinen kuin sukeltaminen Belizessä. Kameraa ei ollut mukana, kun olis ollut suuri riski et se pöllitään eikä ollut laukkuja tai mitään muutakaan mukana. David kertoi, et vaatteiden pitäs olla sinistä tai valkoista, eikä mulla tietenkään ollut mitään. No stadionille kävellessä sain ostettua pelipaidan muutamalla dollarilla, huivin (kuvioitu salvadorin lipuksi) ja pelipaikalla vielä mies maalasi lipun poskeen, siin oli sit kerrakseen sinivalkoista, (tuntu melkein ku olis suomea edustanut). Huivin kietaisin vielä päähän, niin ei vaaleat hiukset päässeet turhaan loistamaan. Sisäänpääsy stadionille kesti oman aikansa, eikä loppujen lopuks päästy siitä portista, mistä meillä oli liput vaan aivan toiselta puolen. Sisäpuolella totesin, et olis todellakin ollut inhottava olo, jos ei olis ollut sitä sinistä paitaa, koska kaikki oli varpaista päähän puettu sinivalkoiseen, kaikkein pienimmät lapsetkin. Ja stadioni oli siis aivan täynnä katsojia.

Mun oletukset kokemuksen ainutlaatuisuudesta täyttyivät aikas hyvin. Lippumme stadionille eivät olleet kaikkein halvimmat, onni sinänsä koska jotkut aidan toisella puolella (halvempien lippujen paikka) saivat tappelun aikaiseksi. Tosin poliisit hoitivat ihan nätisti tilanteen ja veivät pois häiriköitsijät. Kaiken kaikkiaan paikalliset suhtautuivat aikas tunteellisesti peliin ja moni tiukka pelitilanne meni ohi, kun katselin paikallisten käyttäytymistä. Vaikka en nyt tosta urheilusta välitä, niin täytyy sanoa, et ei ollut tylsää, vaik pitkä aika pitikin seisoa. Lisäantina aikas pelin alussa alkoi satamaan kaatamalla, kaikki paikat lainehtivat vettä. Istuimme (suurimman osan ajasta kyllä seisoimme) heti käytävän yläpuolella ja katselimme kun ihmiset alapuolella potkivat käytävällä olevaa vettä toistensa päälle ja alapuolella olevien ihmisten päälle. Kivaa, vesileikkejä. Lapset päiväkodissa rakastivat veden roiskintaa.

Ensimmäinen puoliaika meni aikas rauhallisesti Panaman ollessa johdossa maalilla. Voisin väittää et en oo oikeastaan koskaan katsonut jalkapalloa, mut luulen silti et ei oo ihan tavallista, et pelikenttä on reunoilta täynnä vessapaperia ja vesipusseja. Pullojen lisäksi täällä myydään siis vettä pusseissa ja joistain oli älyttömän hyvä idea heittää niitä kentälle. Etenkin Panaman maalivahti sai muutaman kerran pelin aikana osuman vesipussista(kymmenet pussit meni siis ohi) ja jos panamalle tuli sivurajaheitto, oli vesipussisade taattu. Jossain kohtaa poliisit menivät jopa suojaamaan kilpien kanssa pelaajaa, joka heitti sivurajalta pallon peliin. Toisella puoliajalla salvador alkoi tekemään maaleja ja lopulta voitti kolmella maalilla pelin. Hiukan pelkäsin varpaideni puolesta, kun ihmiset joka puolella hyppi ja huusi. Säästyin kuitenkin osumilta. ;P

Tässä meidän kannustusjoukkueemme, eli vasemmalta lukien minä, David, Tiina ja Santi (Santiago). Kuvasta ei näy, mut ollaan aikas märkiä. Seistiin pahvinlaatikon palasten alla siellä stadionilla ainakin puoli tuntia, kun sitä vettä tuli taivaan täydeltä. Mahtoi ne pelaavat olla tyytyväisiä, kun pallo pläsähti jatkuvasti lätäköihin ja pysähtyi..


22  06 2008

Matkustelu bussissa…

… voi olla todella mielenkiintoista. Lahdettiin siis San Salvadorista puolen päivän aikaan kohti Guatemala Cityä. Bussimatka kesti sellaisen viitisen tuntia, mut meni viela innostuksesta johtuen ihan kevyesti. Guatemalaan saapuessa bussi ajoi sellaiseen mielenkiintoiseen lähiöön, mis oli sit saman tien kymmenen taksikuskia ja rahanvaihtajaa tarjoamas palvelujaan, hyvään hintaan tietysti. Muutaman kymmenen metriä eteenpäin kävellen sai taksin puolet halvemmalla. Meilla oli reilusti aikaa ennen seuraavan bussin lähtoä kohti Floresia, joten otimme taksin ostarille, jotta voisimme syödä jotakin ja viettää odotteluajan suhteellisen mukavasti. David oli kysellyt paikalliselta bussissa, että missä kannattaa viettää toi luppoaika ja niin sit löydettiin itsemme sellatteelta älyttömän hienolta ostarilta. Siel olis ollut Subway, mut päätin et pitää hankkia myös uusia kokemuksia ja söinkin sit tortillaa. Hyvää oli. Ostoskeskuksessa oli todella siistit vessat ja kaikkein hauskinta oli, ettei pöntön reunoja tarvinnut alkaa vuorailemaan millään vessapaperilla, koska istuinrenkaan ympäril oli muovisuojus, josta sai rullattua uuden muovin pepun alle. Hygieenista. Tosin toisella kertaa vessassa käydessä oli se muovijuttu loppunut eli ei sit pystynytkään veivaan uutta muovia esiin.

Tiet ei aina olleet ihan parhaassa kunnossa. Voin vaan kuvitella millaista mahtaisi olla luistella tuossa savisella tiellä, vähän niinku meidän mökkitie. Nyt oli kuiteskin kuivaa niin tie vaan pöllysi ihan älyttömästi. Ja ohi mentiin siltä puolen mikä paremmalta näytti sillä hetkellä.

Bussimatka Guatemala Citystä Floresiin (joka on siis kaupunki Guatemalas) kesti kahdeksan tuntia. Bussi lähti illalla, joten yö tuli vietettyä sit linjurin huristaessa eteenpäin. No kuten aikaisemmin oonkin tainnut mainita, et ihan ookoo luksusbussi, mut ilmastointi järkyttävän kylmällä. Paluumatkalla meillä oli saman yhtiön bussi ja paikat hiukan edempänä, niin ei ollut niin jäätävää kyytiä. Tosin puolessa välissä matkaa heräsin siihen, että joku oksensi takanani. Ja kunnolla. Oma vatsalaukku heitti volttia enemmän kuin koskaan edes Särkänniemessä. Kohtalotoveriksi en kuitenkaan joutunut, vaan sain pidettyä sisälläni bussimatkaan kuuluvan kanavoileivän. Jalat nostin lattialta ylös ja mietin, et ehtisinköhän vielä nostaa reppunikin ennen kuin oksennus on valunut kohdalleni. No olin sen verran väsynyt ja yksi laukku jo sylissäni, et päätin antaa olla. Aamulla kuulin Tiinalta, et se mies oli oksentanut bussin rappusiin (josta siis olis päässyt vessaan). Hyvän aikaa saatiin matkustaa vähemmän miellyttäväs tuoksus, ennenkö kukaan teki mitään. Bussiemäntä oli kuulemma kysellyt et kuka oli oksentanut, et saa tulla myös siivoamaan. Vapaaehtoisia ei löytynyt ja siin sit bussiemäntä pääsi siivoamaan. Matkasta oli siis vielä puolet jäljellä, mut tän episodin jälkeen en nukkunut juuri lainkaan. Ensimmäiseksikin ilmastointia sai sit vieläkin kovemmalle ja hytisin penkissä miettien et kaivaisinko repustani makuupussin. Toisekseen ilmastoinnista huolimatta mukava tuoksu oli seuranamme vielä hyvän matkaa. Kolmannekseen mulla ei ollut pienintäkään hajua ajasta tai paikasta. Pimeässä bussissa on hauska yrittää miettiä et kuinkakohan pitkään sitä on mahtanut nukkua. Makuupussin jätin kaivamatta, kun siinä kohtaa en tiennyt et olenko oksennuksen saartama ja olemmeko mahdollisesti kohta perillä.

Yks ärsyttävimmistä asioista tos busseilla matkustamises oli, et melki jokaisella firmalla oli omat terminaalinsa, joten piti aina ottaa taksi päästäksemme seuraavaan paikkaan. Ja ilman espanjan kielen taitoa se olis ollut melkein sula mahdottomuus. Hyvin, hyvin harva ihminen puhuu täällä englantia. Yritänkin etsiä siis itselleni espanjan kielen kurssia mahdollisimman pian. On ollut aikas hassu tunne, kun David hoitanut kaikki mahdolliset asiat, ostanut liput, tilannut ruuat ja mitä ikinä onkaan vastaan tullut. Välillä ottanut päähänkin, kun ei ymmärrä mistään mitään, mut toisaalta ollut aika rentoa, kun sisänsä ei oo tarvinnut huolehtia mistään. Belizessä oli se hyvä puoli, et ihmiset puhuivat englantia, joten pystyi itsekin hoitamaan asioita. Toisaalta tuli testattua tuota kommunikointia ilman yhteistä kieltä. Florensissä syötiin sellatteesta seisovasta pöydästä, jonka tuloksena meidän kaikkien kolmen vatsat kävi ylikierroksilla. Mä luovutin ensimmäisenä ja kävin bussin vessassa, joka jäi mieleen varsin suuria tunteita herättävänä kokemuksena. Guatemalas tunnutaan rakastavan valaa pienenkin kylän kohdalle sellatteita vauhdin hidastajia suurellekin tielle. Joten vaik asfaltit oli ihan kiitettäväs kunnos, niin meno oli koko ajan hidastelua ja kiihdyttelyä ja siihen voidaan lisätä parit tiukat mutkat. Jälkikäteen ajatellen vessakokemus olisi voinut olla pahempikin. Mut joka tapaukses, Tiina ja David sinnittelivät Guatemalan ja El Salvadorin rajalle asti ja juoksivat ensimmäisenä vessaan, kun oli aika mennä passintarkastukseen. Ja tietysti juuri sillä kertaa, kun passintarkastus olisi saanut kestää hiukan pidemmän aikaa, kaikkien bussissa matkustavien passit oli tarkastettu muutamassa minuutissa. Hiukan orpona sit jäin seisoskeleen siihen passintarkastuksen viereen. Bussikuskin apupoika tms viittilöi mulle ystävällisesti et voisin mennä takaisin bussiin, mut ajattelin et voin olla ainaskin hetken aikaa viivyttelemäs siinä, kun tiesin muutaman henkilön samasta kyydistä olevan viel passintarkastuksessa. No se viivyttelyhetki meni, eikä mulla ollut hajuakaan missä päin kaverini mahtoivat mennä. Siin taas joku viittoi bussille päin ja ajattelin et pakkohan mun on sinne päin mennä. Yritin sit selittää englanniksi et mun kaks kaveria on vielä vessassa. No ei se mies ymmärtänyt englantia enkä mä espanjaa, eikä edes Espanjaa matkailijoille -opus pelastanut tilannetta. (pitäisi varmaan laittaa palautetta tekijöille) Mut vaik ei ymmärretty toistemma puhetta, niin eleillä sain sitten selitettyä ja arvelin et mies oli ymmärtänyt pointtini. Bussi oli pikkuhiljaa ajanut eteenpäin niin, että oli sit mun kohdalla ja oli pakko nousta sisään, kun kuski viittilöi sen näköisesti mulle, et jäät sit siihen, jos et nyt nouse kyytiin. Oltiin ohitettu jo passintarkastus, kun Tiina ja David saapu paikalle, bussi mateli tasaisesti eteenpäin ja kaverit sai juosta ihan hyvän matkaa perässä.  Mut  kaikki päästiin onnellisesti takas bussiin.

Tikaliin meillä oli suorastaan ylellinen matkustustapa. Meillä oli kokonainen mikrobussi käytössämme, ja tilaisuus piti käyttää hyväksi. –>

Matkalla kyyditsijämme pysähtyi ystävällisesti kioskille matkan varrella, josta ostettiin todella mielenkiintoisen väriset, oikeasti ihan hyvän makuiset leivokset ja juotavaa.

Jatkoa tulos, mut nyt nukkumatti vie voiton…


19  06 2008

Kuvia Caye Caulkerista

Piti menna heti hotellin loydettya uimaan rannalle. Voisivat ottaa ehka mallia muuallakin. Hetken levahdyksen takia ei tarvi nousta lainkaan meresta pois. Kuvassa siis mina ja Tiina. ihan alyttoman lampimassa vedessa lilluminen vuorokauden bussissa istumisen jalkeen oli jotain sanoin kuvaamatonta.

Ja varmuuden vuoksi pidin uimarenkaan mukana, niin ettei paase hukkumaan. Kiitos tyokavereille, matkakorin sisalto on ollut tarpeellinen monessa muussakin kohtaa.. :) Ja seuraavassa kuvassa renkaan uusi onnellinen omistaja ->

 

Taaltakin loytyy palmuja, tosin ne ei oo riveissa niinkuin Miamis ja muutenkin taalla saarella on “luonnon helmassa”. Saari on todella pieni ja vaik turisteja riittaakin, niin silti paikka on rauhallinen ja kaunis. Ja ihmiset ystavallisia.

Ja auringonlasku.. Kuva kertoo enemman kuin tuhat sanaa..

Kaverit lahtivat viereiselle saarelle San Pedroon, joten ma vaihdoin hostelliin. Tassa muita asukkeja.

Hostellin pihalta loytyy muutamia riippukeinuja. Paikka on siis rannalla ja merituuli puhaltaa sopivan vilvoittavasti. Saa nahda jos nukkuis ensyon riippukeinus, ainakaan kylmyys ei voi haitata. Kuvassa nakyy myos tollanen golfauto, joita taalla on autojen sijaan, toimivat taksina ja kaikkena mahdollisena auton sijaisena… Oon kyl nahnyt yhden oikeankin auton talla saarella. ;P

Ja tassa naette juuri sertifioidun sukeltajan (voiks noin sanoa?) Vaikea sanoa suomeks minka suoritin, mut se oli jokatapauksessa neljan paivan sukelluskurssi kolmessa paivassa. Eli ensin mentiin sukeltamaan ja jalkikateen katselin opetusvideota aiheesta. Onnittelut voin ottaa vastaan blogin kautta.

 

 


17  06 2008

Belize – Caye Caulker

Olipas puuduttava matka. Lahdettiin siis sunnuntaiaamuna liikenteeseen San Salvadorista kohti Belizea ja eilen oltiin neljan aikaan taalla Caye Caulkerin saarella. Yhteensa matkattiin kolmella eri bussilla sellainen 20 tuntia tai jotain ja vesitaksilla 45 minuuttia. Yo mentiin luxusbussilla, mika nyt oli mita oli. Okei, penkit oli isot ja pehmeat, mut niinku muutenkin yleensa taalla, niin ikavana haittapuolena kalliissa asioissa on yleensa liian kylma ilmastointi. Pari rajan ylitysta tuli tehtya, eli ensin El Salvadorin ja Guatemalan raja ja sitten Guatemalan ja Belizen raja. Ensimmmainen rajanylitys oli aikas mielenkiintoinen, kun passit kavi tarkistamassa ensin rajaviranomainen, sitten poliisi ja lopuksi piti kavella bussista tiskille nayttamaan passiansa.

Saat on ihan uskomattoman hyvat ja paikka muutenkin aivan mahtava. Fiilistelen enemman sit kun paastaan takaisin salvadoriin ja voin laittaa kuvia tanne(piuhat ei oo nyt mukana). Netti taalla saarella on kallis, joten en kirjoittele enempaa. Ja toisekseen mulla alkaa aivan hetken kuluttua sukelluskurssi. :D

Huolestuneille voin kertoa, et parempien yhteyksien piirissa oon alkuviikosta, jos asiat menee suunnitelmien mukaan..


14  06 2008

Kuvia Miamista

Dodiin, pienten teknisten vaikeuksien jalkeen sain ladattua muutamia kuvia tanne katseltavaksi. Noi kuvat on kooltaan kyl luvattoman suuria ja lataaminen kestaa todella kauan, pitaisi siis kikkailla ne pienemmaksi. Tan tietokoneen kaytto on vaan hiukan haastavaa, kun kaikki on espanjaksi ja nappaimista suurimmasta osasta on kulunut kirjaimet pois. Ihan hauska huomata, et ilman niitakin loytaa useimmiten vaivatta oikeat kirjaimet. Mutta siis asiaan, eli kuviin

Tassa sita on paakatu silta saarelta, Washington road. Noita palmuja oli joka paikas ja kaikkialla. Kuvasta puuttuu kokonaan isot autot hohtavine polykapseleineen. Ja kuvaa ottaessa istun sellaisen ranskalaisen kahvilan terassilla. Kavin useampana aamuna syomassa maittavan toastin tai munakkaan teen kanssa. Ja jokaikinen kerta lautasella oli mukana sipseja, hyva aamupala..

Katu

Ja tasta kulmasta tuli aikas paljon tarkasteltua Miamin maisemia.. (Kiitos Virve & Johannes “crocsit” ovat olleet mainiot reissukaverit)

maaten

ja jos ei jaksanut katsella maailmaa vaakatasossa, niin aina saattoi ottaa kylman ja virkistavan smoothien.

Smoothie

Ja viela pahoittelut et en pysty laittaan tassa kohtaa enempia kuvia, vaikka en ihan kauheasti niita ole rapsinytkaan..


12  06 2008

El Salvador – San Salvador

Here I am. Matka oli aikas hammentava, koska Miamin kentalla aloin ihmettelemaan, et TA 375 menee jonnekin San Pedro Sulaan, siis mun lento! ja vahan myohemmin lahtee kone San Salvadoriin. Siina sitten arvoin et kumpi olis tarkeempi lennon numero vai se mita lukee paamaarana? Lennon numerohan se sit piti paikkansa ja vietin sitten reilun tunnin hondurasin kentalla, kun siina oli joku ihme valilasku. Turvallisesti ja ilman ongelmia paasin perille salvadoriin. Hiukan oli yksinainen olo, kun kavelin passintarkastukseen, ja olin ainoa, niin kuin myos laukkuja hakemassa ja tullin lapi tullessani. Oli myos haastavaa, kun yleensa voi seurata vain muita ihmisia, niin nyt piti kerran kysya, et oonko menossa oikeaan suuntaan, kun ei kerta kaikkiaan ollut muita ihmisia. Kaikki muut matkustajat taisivat jatkaa matkaansa jonnekin muualle.. Pitaisikohan tasta paatella jotain??


11  06 2008

Viimeinen ilta Miamis…

… ja vietan sen kirjoittaen blogiani… surkeaa. Tosin kellohan on vasta tulossa kymmenen ja elama vasta alkamassa. Oikeasti todella mielenkiintoista, kun useampi paikka on auki 24h (esim. subway!) ja aamu kymmenelta on turha lahtea shoppailemaan, koska suurin osa kaupoista ja putiikeista on viela tuohon aikaan kiinni. Tanaan aamulla olin ensimmaista kertaa aamupaivalla biitsilla, mut ei kulunut ees tuntia, kun oli pakko lahtee pois. Eli siis olen tietamattani sopeutunut taydellisesti kulttuuriin, kun olen aamulla nukkunut pitkaan. Mita sita turhaan olisi ollut valveilla, jos ei kannata menna biitsille tai shoppailemaan.

Ei pitaisi morkata huonetoveri Phyllista. Han oli aivan oikeassa, paikalliset kayttavat kemiallisia aseita sinisilmaisia blondeja vastaan. Niille oli vaan sattunut pikkumoka, et mua varten varatut tuhannet myrkylliset tomaatit olivatkin paatyneet jakoon ympari usa:ta. Taman kuulin ravintolassa istuessa herrasmiehelta nimeltaan Howard. No onneks en oo syonyt tomskuja, paitsi subin valissa, olikohan se juuri saman paivan ilta, kun tulin kipeaksi.. Hmmmm, en muista. No joka tapauksessa mikalie olikaan, niin se meni nopeasti ohi. Phyllis osoittautuu paiva paivalta mielenkiintoisemmaksi. Neljan hengen huoneessa nakee kaikenlaisia tapoja elaa ja kayttaytya. Jessica ausseista kavi vaihtamassa vaatteet aina kylpparin puolella, mut Phyllis pyorii vapautuneesti alasti ympari huonetta aamu/iltatoimiensa aikaan. No se ei nyt mikaan jarkytys ollut, alastomuus on ihan luonnollinen asia. Parina aamuna olen valitettavasti ollut tajuissani Phyllisin tehdessa lahtoa kaupungille. Aamutoimia siivittaa yleensa tuhdin neidin serenadit, mutta sekin on viela ymmarrettavaa (phyllisin ratiseva radio pitaa viela kauheampaa metelia). Pienta heikkoluontoisuutta olen huomannut itsessani Phyllisin kaydessa aamutoimilla toiletissa. Vaikka hostellissa ollaankin, niin ihmisille on suotu sen verran ylellista yksityisyytta, etta huoneessamme on OVELLINEN kylppari. Joko oven merkitys tai kayttotapa on taysin vieras huonetoverilleni, koska ovi on sepposen selallaan olipa hata kuinka iso tai haiseva tahansa. Lisattakoon tahan viela, etta meidan ponttoa on kayty parina aamuna aukaisemas, kun ei oo oikein vetanyt avoimien vessaovien tuotoksia. Onneksi makuupussin sisaan pystyy sulkeutumaan aika hyvin!

Keskisisko ehti jo kaipailla kuvia. IHan kauheasti en niita ole rapsinyt mut laitan tassa jotain.. Nope, enpas laitakaan, ainakaan tassa kahvilas ei onnistunut. Mutta siis aika on mennyt ihan alyttoman nopeasti ja koko ajan on ollut enemman ja vahemman kuumaa. Huoneessa on ollut niin kylmalla ilmastointi, et oon nukkunut makuupussin sisassa fleecetakki (kiitos keskisisko lainasta) t-paidan paalla. Viime yonna joku oli laittanut ilmastoinnin pois paalta tai sit se oli hajonnut, mut herasin yolla lievaaan kuumuuteen. Eihan se ihme oo ku on 30 astetta lamminta.

Ai niin, kavin tuossa kysymassa lahella olevasta hotellista, et paljon maksaa yo. Silmiini osui ulkopuolella kyltti, missa luki 25 dollaria/yo ja sit jotain muuta tekstia. Ihmettelin et voiko olla noin halpaa, kun naytti todella hienolta ja siistilta paikalta. NOo lahemmin kylttia lueskellen huomasin kyseessa olevan jattikomistusten majoituksesta, eli auton yo hotellissa maksoi 25 dollari. En tiia sit oliko kadun varressa vai ihan parkkihallissa tuo hinta, mut sanky maksoi reippaasti yli satasen. En sit vaihtanut yopaikkaa.

 


« Edellinen sivuSeuraava sivu »