Sep
13

Dublinissa

Kierto on päättynyt. Se oli nyt siiten ihan viho viimeinen kierto. Tai ei se siis vielä varsinaisesti päättynyt ole. Huomenna vielä kaupunkikierros Dublinissa ja yhteinen illalinen ja sitten perjantaina porukka kentälle ja se on siinä. Pohjoisessa oli mukavaa vierailla taas ja vähän oli jopa haikeaolo, kun vierailin viimeistäkertaa minissa paikoissa…. Kirjoittelen lisää seuraavalla kerralla. Nyt olen hotellin aulassa istuskelemassa ja pitäisi lähteä täsät kotiin päin menemään.

Sep
09

Belfastissa

Belfastissa ollaan. Vähän jo väsymys painaa silmiä, pitkä päivä takana. Suunnittelin tässä tosin vielä kylpyyn pulahtamista. Täällä huoneessa kun on aika viileää, olin unohtanut ikkunan koko illaksi auki. Mutta saa nyt nähdä jaksaako sitä tuonne ammeeseen mennä pluttamaan.

Tänään kävin hakemassa uudet asiakkaat kentältä ja suuntasimme Newgrangen hauta-alueen kautta suoraan Belfastiin. Täällä meillä oli illallinen ja sitten käävin yhdellä oluella tuossa aulabaarissa asiakkaiden kanssa. Mukavaa väkeä taas reissussa. Vähän on ehkä haikea olo. Viimeistä kertaa luultavasti vierailen näissä kyseisissä paikoissa. En usko, että ensi kesänä tänne päädyn enää oppaaksi. On liian hiljainen ja rauhallinen työskentelykohde. Ja ehkä vähän liian “tavallinen”. Huomenna olisi vuorossa kaupunkikierros täällä Belfastissa ja sitten sen jälkeen loppupäivä vapaata. Helppo päivä siis tiedossa. Tarkoituksena on huomenna napsia vähän kuvia omaksikin muistoksi täältä reissusta. Yritän niitä päivitellä nettiin huomisen aikana. Tai siis tämän päivän aikana. Kello, kun näyttää olevan jo yli puolenyön.

Sep
07

Viimeistä viedään

Huomenna viimeistä kertaa kierolle. On siis vuorossa kaikenkaikkiaan viides kierto. Aika vähänhän näitä kiertoja on ollut koko kaudessa. Enemmänkin olisi voinut tehdä. Kesällähän oli se kahden kuukauden tauko, että ei ollut kierron kiertoa. Tämä tauko johtui lähinnä kesälomista minä ja Susan pidettiin lomamme tuona aikana ja näin ollen ei tarvinnut palkata kesälomittajaa mistään muualta. Viime kierto josta tulin siis viikko sitten oli varmasti onnistunein kaikista. Aikataulut meni nappiin, asiakkaat oli mukavia ja kuljettaja oli loistava. Suuri merkitys on sillä, että millainen kuljettaja on, ihan koko kieron kannalta. Onko juro juoppo vai onko ystävällinen veijari…

Tänään ilmoitettiin, että marraskuulta perutaan yksi lentosarja Turkkiin (tiistain lento). Vähentää siis kummasti töitä. Tiistain lento on ollut se kaikkein ärsyttävin, koska kentälle on saatu lähteä jo ennen kukonlaulun aikaa. No nyt ei ole tuota aamuherätystä.

Jos vain olisi mahdollisuus niin kovasti tekisi mieli Turkissa ollessa käydä taas Istanbulissa. Kävin siellä viime syksynä, mutta tuolloin olimme ainoastaan paripäivää perillä, eikä siinä ajassa ehtinyt kunnolla tuota suurkaupunkia kokea. Lisäksi ilmat olivat tuolloin todella surkeat. Räntää satoi. Istanbul vaikutti todella mielenkiintoiselta kaupungilta. Se on sekoitus Eurooppaa ja Aasiaa, onhan pieniosa Istanbulista itseasiassa Euroopan puollella.

Lisäilin sivuille jälleen uusia kuvia… Nyt on kaikki kuvat laitettu esille.

Sep
07

Ajatuksia

Täällä taas. Mitä kummaa tapahtuu… Jo toinen merkintä tässä blogissa muutaman päivän sisällä. En yhtään ihmettele, vaikka ei ole kauheasti liikennettä ollut blogissa sillä eihän sinne ole sisältöä pahemmin tipahdellut. Alku oli huomattavasti vilkkaampaa. Mutta sitten tapahtui jotain ja blogin päivittäminen vähän “unohtui”.

Jos nyt taas uudella innolla päivittelisi tätä uutta blogia. Ja uutta intoa on tietysti tulossa silläkin saralla, että maat taas vaihtuvat. Täällä Irlannissa on tullut oltua nyt aika monta kuukautta. Ehkä jotain siinä viiden kuukauden paikkeilla. Onkin siis jo korkea aika vaihtaa maisemaa ja poistua täältä maasta syystuulten mukana.

Seuraava työskentelykohde on siis Turkki, niin kuin tuossa eilen mainitsin ja aikaisemmin arvailin. Turkissahan oli ne pommi-iskut tässä hiljattain. Pommit olivat posahdelleet tällä kertaa turistialueilla. Marmariksessa kolme pommia, Istanbulissa yksi ja Antalyassa yksi. Paikka jonne minä olen töihin menossa on Alanya. Eli tuolta Antalyasta noin 2 tunnin ajomatkan päässä. Turkissa on pommeja räjähdellyt aika useasti tässä viimeisten vuosien aikana. Ne ei vaan ole useinkaan olleet tarkoitettu tai suunnattu turistialueille, niin kuin nämä pommit. Viime syksynäkin meidän asunnon vieressä räjähti pommi. Tai siis virallisen tiedotteen mukaan se oli auton kaasusäiliö. Kumpi se sitten oli niin sitä en osaa varmaksi sanoa, mutta monet epäilivät kyllä että tuo pommiteoria olisi totuudenmukaisempi.
Lue loput kirjoituksesta »

Sep
06

Uusi Blogi

Elokuussa ei ole ilmestynyt kuin yksi ainut lisäys tänne blogiin ja tämä on nyt syyskuun ensimmäinen. Pitkä väli ollut päivityksissä. Blogi on nyt siis muuttanu uuteen osoitteeseen ja samalla sivujen ulkoasu on kokenut suurta muutosta. Sivut ovat vielä työnalla ja uusia juttuja ilmaantuu mahdollisimman pikaisella aiktaululla. Sivun ylälaidassa olevat linkit eivät vielä toimi Jahka saan räpellettyä sivujen kanssa hiukan kauemmin, niin nekin toimivat. Nyt vaan ei oikein ole tätä aikaa. Pitäisi kirjoitella meinaat tuota loppuraporttia tästä Irlannin kaudesta…

Irlantiin ei varssinasiesti kuulu mitään uutta tai erikoista. Samaa rataa mennään täällä ja kovasti jo odottelen, että pääsisin täältä pois. Mukava kesä ollut, mutta työkohteena varsin tylsä. Ei siis oikein ole ollut töitä mitä tehdä. ihmiset ovat liian omatoimisia täällä. No seuraavaksi siis suuntaan Turkkiin ja sieltä sitten Vietnamiin.

Turkin pommituksista pitäisi kirjoitella lisää, muuta siihen ei nyt ole aikaa…

Aug
13

Retkellä

KilkennyViikko alkaa kohta olemaan ohi. Tänään olin asiakkaiden kanssa retkellä Kilkennyssä, mukava pieni keski-aikainen kaupunki noin 120 kilometrin päässä Dublinista. Vierailtiin kuvassa näkyvässä linnassa ja tehtiin kaupungilla kierros. Aika helppo retki. Ainoa vaan, että olin suunnitellut että soitan irlantilaista musiikkia paluumatkalla ja kertoilen siitä jotain. No joku tampio oli varastanut bussista cd-soittimen edellisenä päivä, niin ei oikein tullut siitä mitään. Ja sama huono onni kiusasi jo torstaina, kun bussin mikrofonista katkesi joku piuha kesken mun puheen ja sitten pitikin loppu matkaa huutaa. Oli kurkku hieman kipeä seuraavana aamuna.

Huomenna tarvii viedä porukka kentälle ja ja hakea Pusa sieltä pois. Tulee tänne lomailemaan muutamaksi päiväksi ja varasin loistavan majan hänelle Leinster Hall:in vankilasviitistä. Kuulostaa hyvältä. Että siinä se ensi viikko menee. Tosin jossain välissä pitäisi vähän töitäkin tehdä. Maanantaina taas retkelle silloin Wicklown maisemiin. Sinne josta kerroinkin aikaisemmin blogissa. Paikka josta on se hieman sumuinen kuva…