Aug
31

Maailma on pieni

Sanotaan että kenet tahansa ihmisen voi yhdistää kehen tahansa toiseen ihmiseen maapallolla kuuden (6) ihmisen kautta. Tätä joskus muinoin ennen internettiä kokeiltiin postikorteilla. Kortteja läheteltiin sinne tänne ja aina piti lähettäjän lisätä oma nimensä korttiin. Jossain vaiheessa kortinsaaja saattoi tunnistaa jonkun ekoista lähettäjistä. jne. Kuulostaa hankalalta. No nykyään tämä ei ole hankalaa. On olemassa moniakin tällaisia yhteisöllisiä nettisivuja jotka pyrkivät tähän samaan. Tuttujen kautta löytämään lisää tuttuja ihmisiä.

Nyt on meidän vuoro testata tätä. Mene tälle sivulle ja täytä vaaditavat kohdat ja ala levittää oman sivusi osoitetta eteenpäin. Näin sinun tuttusi yhdistyy minun tuttuihin ja hups. Kohta onkin koko maailma meidän ystäviä. Ole rohkea ja kokeile. Ei tässä mitään menetä ja aikaa ei kauheasti tähänkään tuhraannu.

Aug
31

Tämän päivän trendi

Generated ImageNettiä kun selailee niin tuntuu siltä, että mikään ei ole valmista ja kaikki muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Tähän loputtomaan kehittymisen ja muuttumisen virtaan liittyy nyt virallisesti myös matkalla.eu. Sivut ovat nyt virallisesti Beta asteella. Niinkuin tämän päivän trendiin kuuluu. Hommaan kuuluu myös se että jotkut asiat elävät hetken ja sitten kuopataan toimimattomina. Minä olen virallisesti kuopannut Mooseksen ja Mooses juniorin. Hetken aikaa heitä jaksoin hoivata mutta kiinnsotus loppui, typerät ötökät. Sivuillakin on nähty kaikenlaista uutta ja kivaa ja vähemmän kivaa. Joitakin blogin lukijoita nämä uudet hömpötykset kiinnsotaa ja joitakin sitten ei vois vähempää kiinnostaa. Itse olen innostunut tusota google kartta sovelluksesta. Pitääkin nostaa se paremmin esille.

Toinen mihin olen tykästynyt on Jaiku. Sitä kautta on helppo kirjoitella lyhyitä viestejä ja kuulumisia. Näiden oikeiden blogimerkintöjen kirjoittamiseen on paljon isompi kynnys kuin lyhyisiin Jaikuiluihin. Joidenkin tutkimusten mukaan Jaikuilu syö kuitenkin perinteisten blogimerkintöjen kirjoitustahtia. Ja myönnän sen. Jaikulla kun saa asian kerrottua nopeasti, niin ei useastikkaan tule ko. aiheesta kirjoitettua mitään laajaa blogi kirjoitusta.

Aug
30

Kaupassakäynnin riemua

Kävin äskettäin kaupassa. Tarkoitus oli ostaa leipää, maitoa, juustoa ja kurkkua. Arvatkaapa miten kävi. Ei ollut lähikaupassa leipää, maitoa, juustoa tai kurkkua. No mä ostin sitten kaljaa ja viiniä. Jos niillä yritätis pärjätä illan. No on mulla onnkeks kanaa jääkapissa, se vaan pitäis paistaa enkä oikein jaksais. Kyllähän se olutkin näläntunnetta vie, siinä on kuitenkin viljaa.

Kaupat on sellanen juttu mikä mua pännii tääällä. Tästä olen tainnut kirjoittaa aikaisemminkin. Lähikauppa on kiva, sympaattiinen ja ennenkaikkea lähellä. Mutta se on ihan arpapeliä että mitä siellä on. Tänään ei ollut oikein mitään. paitsi ois ollu nahistuneita omenoita ja 2,8% maitoa. Kumpaakaan en huolinut. Seuraava kauppa mistä jotain löytääkin on jo sitten metro/ratikka matkan päässä, eikä sinne jaksa ihan yhen leivän tai maidon takia lähteä.

Muutenkin ni on aika huonot valikoimat kaupassa. Kaikkea turhaa on vaikka kuinka paljon. keksejä, pullaa ja muuta mutta ei kunnon syötävää. En tajuu mistä nää ihmiset ostaa tuotteensa. Pullasta tuli mieleen, että tää on varmaan ainut maa missä myydään kaikkien festareiden ja juhlien yhteydessä enimmäkseen pullaa. Pullakojuja on vieri vieressä. On jos jonkinmallista pullaa ja jos jonkinlaisella kuorutuksella. Muualla on yleensä rihkamakojuja tai kaljatelttoja tai muuta vastaavaa. Ei täällä, täällä on pullaa. Luulen että tämä kansa elää pullalla.

Aug
28

Reissuun?

Huomenna olisi mahdollisesti tiedossa reissu Slovakiaan, Bratislavaan. Muutaman mutka on tuossa vielä edessä. Agnetin johtajan kanssa suunniteltiin siinne suuntaaamista yhdeksi yöksi. Meidät itseasiassa kutsuttiin sinne. Sloveniassa oltiin ulkona eräiden tyyppien kanssa ja he olivat työmatkalla Budapestissa keväällä ja nyt ovat suuntaamassa Slovakiaan jonne siis meidätkin kutsuivat. Ja Slovakiassa olisi teittävästi joku paikallinen taho joka maksaisi meidän majoituksen ja ruokailut sekä juomailut. Pitää nyt vain katsoa että miten saa muut työt järkkäiltyä pois alta häiritsemästä.

Aug
27

Hyviä uutisia

Mikäli haluat tavoitella minua, ja miksi et haluaisi! Niin siihen on nyt uusi keino. Hankin lankapuhelinnumeron, suomalaisen sellaisen. Siihen kun soitat niin eipä ole väliä missäpäin maailmaa olen niin aina yhdistyy ja mikä parasta maksaa vain tavallisen kotimaanpuhelun verran. Homman taustalla piilee Skype ja edeellyttää sitä että olen koneen ääressä. No jos käy niin että en pääse jostain syystä vastaamaan, niin numerossa on vastaaja johon voit viestisi jättää ja soitan sinulle sitten takaisin.

Numero on: 09-2316 3638

Numero kannattaa tallettaa muistiin sillä minun soittaessa sinulle, näkyy tuo numero soittajan kohdalla. Tai ainakin pitäisi näkyä.

Aug
24

Kesäreissu kuvat sivulla

Päivitin tänään kesälomareissun kuvat blogin kuvasivulle. Käy ihmeessä katsomassa.

Sekalaistasingle Sivutsingle Suomi