Jan
31

Tavaroiden pakkaamista

Huomenna on taas lento Saigoniin. Hyvästellään edelliset matkalaiset ja toivotetaan uudet tervetulleeksi. Ensi ryhmän puolessa välissä on kausi puolessa välissä. Jee jee. Tuntuu kyllä menevän aika nopeasti tänä vuonna, voi johtua siitä että töitä on ollut niin paljon että ei ole ehtinyt pahemmin levähtää ja ajatella ajankulua.

Mä tulen täältä suomeen hieman ennakoitua aikaisemmin. Aloin tuossa yhtenä iltana katselemaan aikatauluja ja huomasin että Budapestissä alkaa kausi 1.4 ja täällä päätty 29.3. Mikä siis tarkoittaa sitä että mulle ois jääny 2 päivää aikaa tulla suomeen pakata kamat uusiksi lentää unkariin ja aloittaa kausi siellä. Ei toimi. Joten laitoin pääkönttorille viestiä ja tultiin siihen tulokseen että lennän täältä Bangkokkiin 21.4 ja 22.4 lennän sieltä suomeen. Näin ehdin edes vähän kääntymään suomessa ja sitten lentämään ajoissa Budapestiin. Kauden kun ponkaisee käyntiin niin kyllä siinä semmoinen 4-5 päivää menee tuolla unkarin maalla.

Täällä valmistaudutaan uuden vuoden viettoon. Ensi keskiviikkona siirrytään rotan vuoteen ja se on koko vuoden tärkein tapahtuma ja juhla. Nyt on jo monet liikeet kiinni kun työntekijät ovat lähteneet loman viettoon maaseudulle. Tänään on sikäli tärkeä päivä että tänään lähtee keittiö jumalat taivaaseen jumalten kokoukseen. Siellä ne sitten kertovat toisilleen miten on kodeissa käyttäydytty. Takaisin maan pinnalle ne palaa uudne vuoden aattona. Niillä on vaan niin huono suuntavasito että saattavat vahingossa eksyä matkalla. Tämän takia täytyy ampua ilotulitusraketteja ja pitää kovaa ääntä.

Minulla on tarkoitus hieman kehittää matkalla.eu blogia. Pysykääpä kanavalla sillä jahka saan yhden hankinnan tehtyä niin luvassa on jotain ihan uutta ja ennen kuulematonta matkalla.eu:n historiassa…

Jan
26

Vietnamilainen karaoke

Nyt ymmärrän miksi karaoke on niin suosittua Vietnamissa. Kyse ei ole pelkästään karaoken laulamisesta vaan paljon muusta. Tuossa pari iltaa sitten paikallinen henkilökunta oli ollut häissä ja sieltä lähtiessään soittelivat minulle jos haluaisin tulla jatkoille. Mentiin Bia Saigon ravintolaan eli Saigon olut ravintolaan. Siellä istuskeltiin iltaa ja pojat päätti että nyt mennään laulamaan karaokea. Otettiin taksi alle ja suhautettiin yhteen Nha Trangin lukuisista karaoke mestoista. Karaoke paikkoja on jokaisessa kaupungissa todella paljon ja niissä väki viihtyy hyvin.

Karaoke eroaa aika paljon suomalaisesta karaoke perinteestä. Täällä mennään oman huoneeseen omalla porukalla ja sinne tuodaan pientä naposteltavaa ja juotavaa. Niin teimme mekin. Sitten vain valitsemaan 5000 laulun joukosta mieluinen. Yhtään ainutta englantilaista laulua ei listoilla ollut, minun onnekseni. Hetki kun oltiin lauleskeltu niin huoneeseen tuli läjä kauniita vietnamilaisia tyttäjä meidän seuraksemme. Heidän työnsä oli olla seuraneiteinä. Siitä sitten jokainen valitsi itselleen mieluisen seuralaisen ja laulaminen ja ilta jatkui hilpeissä merkeissä.

Tapoihin kuuluu myös että tyttä lähtee vielä karaokesta “jatkoille”. Me jätimme tämän perinteen väliin tällä kertaa. Ilotyttö bisnes ei ole täällä samalla tavalla näkyvissä kuin mitä sen on vaikka Thaimaassa. Mutta tähänkin kulttuuriin nuo ilotytöt tai taksitytöt kuten heitä täällä kutsutaan kuuluu.

Jan
23

Sadetta, Sadetta ja vähän lisää Sadetta

Säät on todella surkeat täällä. Taas on koko päivän tihkuttanut vettä ja tuullut kovaa. Ihanat loma säät =) Mua ei nää huonot ilmat juurikaan haittaa. Paitsi että on aika kylmä, pitää olla ihan pitkähihaista päällä. Tänään piti saapua ryhmä tänne Nha Trangiin ,mutta eipä saapunutkaan. Oli niin huono sää että lentokenttä oli suljettu jälleen kerran.  Näin kun kone kiersi kentän päällä ja yritti pari kertaa laskeutua mutta ei onnistunut. Kone sitten palasi takaisin Saigoniin.  Siellä oli meidän opas vastassa ja vei palleroiset syömään. ja nyt istuu palleroiset bussissa matkalla kohti nha trangia. Kestää sellaset 10 tuntia tuo matka. kivaa kivaa. No mä joudun menee niitä vastaan joskus tuossa aamuyön tunteina. kivaa kivaa.

Jan
22

Tunti poliisiasemalla

Olin juuri kömpimässä nukkumaan, kun huoneen puhelin soi. Vastaanotosta soitettiin, että yksi asiakkaamme on poliisilaitoksella ja sinne pitäisi mennä avuksi. Luulin ensiksi että asiakas on pidätetty jostain, mutta ei onneksi. Häneltä oli kännykkä varastettu ja hän oli mopotaksilla mennyt poliisin juttusille. Täällä maassa ei kauheasti tuosta poliisikäynnistä hyötyä ole. Aikaa menee ja papereita täytellään, mutta mitään konkreettista ei tapahdu.

No minä soitin paikallisoppaan avuksi tulkkaamaan vietamista englanniksi poliisien puhetta, kun eivät nuo poliisit täällä mitään kieliä puhu. Laitokselle kun saavuin niin sitten alettiin asiaa puimaan ja täyttelemään papereita. Samat asiat sai kirjoitella useampaan paperiin. Ei ole tietokoneet vielä saapunut tämän kaupungin poliisiasemille. Kaikki kirjoitettiin käsin ja useampaan otteeseen. No nyt on pöytäkirjat tehty ja poliisi selvittelee asiaa. En usko että mitään tulee ikinä selviämään.

Homma olisi ollut selvä ihan vaan sillä että asiakas olisi minulle ilmoittanut ja olisin siitä kirjoittanut todistuksen vakuutusyhtiötä varten. Onneksi ei mennyt kuijn tunti asemalla. Aluksi pelkäsin että tuhraantuu useampi tunti. Mutta nyt nukkumaan ja toivottavasti ei tule uusia soittoja.

Jan
21

Mielenkiintoinen kirja

Jo kaksi vuotta sitten olin aikeissa ostaa kirjan jossa on kuvia siitä mitä kaikkea mopoilla kuljetetaan täällä Vietnamissa. No se jäi silloin ja viime vuonna kun menin kirjaa kyselemään oli se loppu kaikista kirjakaupoista. Nyt sitä saa taas. Kirjassa on muutamia todella hauskoja kuvia. Täällä tosiaankin mopolla kuljetetaan ihan kaikki mahdollinen, jääkaapeista ja pakastimista lähtien.

Tänään saavuin taas Nha Trangiin. Mukava olla täällä taas. Säätkin ovat aika hyvät nyt. Aurinko paistaa tai siis paistoi päivällä ja oli melkein pilvetöntä. Lupasivat tosin loppuviikoksi aika huonoa säätä, pilvistä ja mahdollisia sadekuuroja.

Yksi asia mitä mä en jaksa yhtään on typerät humalaiset ihmiset. Ymmärän sen, että kun ollaan lomalla niin ei ole niin tarkkaa koska sitä kaljaa juo. Mutta onko se pakko aloittaa heti aamusta ja onko pakko juoda niin paljon, että ei enää tajua yhrtään mitään. Aamulla kävin hakemassa muutamai ihmisiä hotelleilta lentokentälle ja eräs herra oli aika sievässä humalassa. Käyttäytyi ihan ok, mutta ajatus ei ihan pelannut. Passin oli nimittäin herra unohtanut hotellille. Onneksi asia tuli ilmi ennen kuin olimme lentokentällä. Ja samalla kun kävi hakemassa passin vastaanotosta niin olisi halunnut lisää olutta ostaa. Minä ysätvällisesti sanoin sedälle, että jos ei nyt enää juotaisi sitä kaljaa, muuten ei pääse lennolle. Onneksi en istunut hänen vieressään lentokoneessa, hän nimittäis selitti ihan samoja asioita jatkuvalla syötöllä.

Jan
20

Honda Om

Moottoripyörä taksit ovat taivaanlahja Vietnamille. Saigonissa,  jossa asukkaita on noin 8 miljoonaa ja mopoja päivittäin liikenteessä noin 4 miljoonaa ja päälle sadat tuhannet autot niin ruuhkia on varsin paljon. Kaikkein paras tapa päästä paikasta toiseen siedettävässä ajassa on moottoripyörä taksit.

Mulla on jo vakiokuljettajat jotka vie paikasta toiseen. Chancery hotellin jossa asustelen saigonissa edessä on 4-5 mopotaksia. Herrojen nimiä en muista, mutta samat tyypit on päivästä toiseen odottelemassa hotellin nurkilla josko he saisivat asiakkaita kuskattavakseen ympäri kaupunkia. Mielenkiintoisin näistä herroista on Herra Lasisilmä. Hänen toinen silmänsä on lasia ja toisellakaan ei taida kovin hyvin nähdä yhtään mitään. Se ei menoa haittaa, ainostaan herra joutuu kääntelemään päätään tavallista useammin jotta näkee sivulta tulevat muut mopot. Hänen kyydissään on mukava mennä sillä kyyti on varrsin hiljaista ja rauhallista.

He tietävät myös aina reittini. Aamulla jos lähden liikenteeseen niin automaattisesti ajavat ensin kauppaan josta ostan aamiaistarvikkeet ja sitten matka jatkuu toimistolle. Illalla jos lähden liikkeelle niin kyyti suuntaa automaattisesti keskustaan. Kätevää ja edullista. Toimiston edessä on myös muutama kuljettaja päivystämässä ja he tietävät missä asun ja ajavat suoraan hotellin eteen sen kummempia kyselemättä. Tavallisten taksien kanssa saa aina olla taistelemassa, he kun eivät yleensä osoitteita tai hotelleja tiedä laisinkaan.