Oct
23

Kansannousu

2 kommenttia

Tänään vietetään täällä Unkarissa Kansannousun muistopäivää 23.10.1956 tapahtumien muistoksi. Meneillään on yleinen vapaapäivä ja monella vapaat jatkuu vielä huomenna sekä viikonloppuna. Kaupunki olikin tänään todella hiljainen kun kävin pari tuntia toimistolla töitä tekemässä. Ainoa häiriötekijä oli kadulta kuulunut mekkala. Ei voinut kunnolla töiden tekemiseen keskittyä kun joku setä huusi kadulla megafoniin kauniita lauseita. Päätinpä siis lähteä kotiin jatkamaan töiden tekoa. Täällä on ainakin toistaiseksi rauhallista, katsotaan millaista on meno iltasella. Tuossa naapurissa Sankarten aukiolla kun alkaa väki lisääntymään ja puheita pidetään sielläkin. Samalla alkaa poliiseja tulemaan yhä enemmän ja enemmän paikalle.

Mielenilmaus

Mistä sitten tässä kansannousun muistopäivässä on oikein kyse? Siitä lyhyt lainaus ohessa:

Unkarin kansannousu oli liike, joka 1956 kolmisen vuotta Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalinin kuoleman jälkeen vaati Unkarin kommunistihallintoon reformia, Unkarin täydellistä kansallista itsenäisyyttä, ja lopulta vapaita vaaleja. Tapahtuma oli ehkä eniten neuvostosatelliittien valtiojärjestelmää uhannut asia ja liikehdintä päättyikin neuvostoarmeijan väliintuloon ja kansannousun kukistamiseen. Tilanne alkoi kehittyä, kun reformistista linjaa edustanut johtaja Imre Nagy erotettiin Unkarin kommunistisesta puolueesta. Hänen ajamansa uudistukset olivat rohkaisseet unkarilaisia työläisiä, opiskelijoita ja älymystöä vaatimaan vapaita vaaleja ja neuvostojoukkojen vetämistä Unkarista.

Lähteenä on Wikipedia, josta löytyy lisää juttua aiheesta.

Mielenilmaus toimistolla

Oheinen kuva on otettu toimiston ulkopuolelta. 

2 comments
  1. Impivaara Jones
    November 4th, 2008 at 11:02 pm

    No mikäs on kun ei blogi päivity???

  2. December 12th, 2008 at 4:01 pm

    Herätys Makke!

    Blogisi alussa on iso teksti: “Marcuksen tarinoita arjen keskeltä. Mitä tein eilen, mitä ajattelin tänään, mitä näin viikko sitten ja mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Se on luettavissa täällä.”

    Upean listasi yksikään kohta ei pidä paikkaansa =). Alahan päivitellä.

Add a comment